Vähän tietoa kultakaloista!
Kultakalalla on pyöreähkö vartalo ja varsin pitkät huntumaiset evät. Luonnonmuoto on tummanharmaa, mutta jalostus on tuottanut kullankeltaisia, oransseja ja valkoisia sekä näiden värien kuvioimia yksilöitä. Myös vartalonmuotoa, evien kokoa ja silmien asentoa on muokattu jalostuksella. Kultakala voi kasvaa kolmikiloiseksi ja 60 cm pitkäksi, tämä on hyvin harvinaista: maksimikoko 1,5 kg ja 30 cm on sekin aika saavutus. Yleisen luulon mukaan kultakalan muisti on noin kolme sekuntia, vaikka tutkimuksien mukaan se on noin kolme kuukautta.
Kultakala suosii happamuudeltaan neutraalia ja emäksistä (pH7,0-8,0) vettä ja kestää lämpötiloja +22:sta lähelle nollaa, eli se on viileän veden kala. Luonnossa se syö äyriäisiä, hyönteisiä ja kasviksia. Akvaariossa sille on erityisiä kultakalaruokahiutalesekoituksia. Kultakalaa on hyvä ruokkia useita kertoja päivässä, sillä sen mahalaukku on melko pieni. Kasvislisän tarjoaminen on tärkeää; kasvein koristellussa altaassa se järjestää asian toisinaan itse ja syö jopa limaskaa. Koska kultakala on hyvin suureksi kasvava parvikala, ei sitä missään nimessä voi pitää pyöreässä maljassa, kuten monissa elokuvissa ja sarjakuvissa tehdään. Kolmen kultakalan ryhmälle riittää jo 300-litrainen akvaario, mutta parvelle kannattaa hankkia vasta 500-litrainen akvaario. Kultakalan akvaariolla saisi olla pituutta vähintään yli metrin, jotta kala tuntisi olonsa kotoisaksi, ja mahtuisi aikuisena edes kunnolla kääntymään. Riittävän suuri uimatila on kultakalalle tärkeää. Jos haluaa pitää kotonaan kultakaloja, kannattaa harkita, pystyykö edes täyttämään tämän suureksi kasvavan viileänveden parvikalan elinvaatimukset.
Kultakaloilla on paljon erilaisia jalostuksia, huntupyrstöjä, komeettoja, leijonapäitä, taivaantähystäjiä jne. Akvaarion koko riippuu aivan kultakalojen muunnoksista. Tavalliselle komeetalle tai normaalille kultakalle pitäisi olla n. 150 litraa kpl. Mutta huntupyrstöille tai muille erikoismuunnoksille 100 l per kala riittää mainiosti. Kultakalat lisääntyvät herkästi pihalammissa mutta myös sisäakvaarioissa.
Kultakaloille käy ravinteeksi oikeastaan kaikki kalojen ruoka. pelletit, hiutaleet, jne. Myös ne syövät elävää ruokaa, esim pakastettuja toukkia. Kultakaloille pitäisi antaa viherlisähiutaleita jotta ne eivät söisi kaikkia akvaarion kasveja!

