Voicen  haastatelu

Päivää, miten teillä menee?

Bill: Hyvin menee. Viihdymme täällä Pariisissa ja meistä on mukavaa olla täällä. Mukavaa kun saa vaihteeksi levätä, olemme juuri tulleet Euroopan kiertueelta, joten välillä on mukava ottaa rennosti. Meillä on ollut paljon livekeikkoja, ja nyt saamme pari päivää rauhoittua.

Kun ensi kertaa kuulin, kuinka nuoria olette, yllätyin. Olette kuitenkin jo soittaneet 5-6 vuotta yhdessä. Mitäs rock-kliseitä olette tehneet iästänne huolimatta?

Georg: Kaikkea, huumeita lukuun ottamatta.
Tom:Emme elä kliseiden mukaan, se on vanhanaikaista. Olemme pitäneet hauskaa ja tehty riittävästi paskaa, Joten älkää pitäkö meitä esikuvina. Osaamme kyllä myös käyttäytyä hyvin.

Oletteko koskaan heittänyt TV:tä hotellihuoneen ikkunasta ulos?

Bill: Emme, mutta haluisimme olla yhden päivän hotellissa, rikkoa kaikki paikat ja vaikka heittää telkkarin ikkunasta. Se ei ole tähän asti ollut sen arvoista, koska sehän on kuin heittäisi rahaa ikkunasta ulos, mutta aiomme kyllä tehdä sen. Jospa te voisitte auttaa, te maksaisitte ja kuvaisitte koko jutun! Olemme saaneet jo hieman esimakua Schrei-videon kuvauksissa, saimme rikkoa tavaroita ja melkein kokonaan pienen talon. Se oli kyllä hauskaa.

Laulatte kokonaan saksaksi. Kesällä ilmestyy myös englanninkielinen albumi. Miksi halusitte tehdä albumin englanniksi?

Bill: Haluamme että ihmiset ymmärtävät sanoman, sanat ja sisältö ovat tärkeitä ja haluamme ihmisten ymmärtävän ilman että täytyy kääntää. Olemme itse laiskoja kielissä, joten ymmärrämme sen. Haluamme että ihmiset ympäri maailmaa ymmärtävät sanomamme.

Mikä on hyvää bändissä olemisessa?

Bill: Varmaan, kivempaa olla bändissä kuin sooloartistina, koska bändissä voi jakaa töitä ja julkisuuden tuomia paineita. On myös helppo puhua, ja yksin matkustaminen ei olisi kivaa.

Olette tehneet keikkoja suomalaisen Sunrise Avenuen kanssa, mitä voitte kertoa heistä?

Bill: Emme paljoakaan. Kerran he soittivat ennen meitä, ja he olivat hyviä.

Riitelettekö te yleensä? Mistä riitelette?

Bill:Emme riitelee oikeastaan, tykkäämme keskustella asioista. Riitelemmeharvoin pienistä asioista, kuten muroista, hotellihuoneista ja siitä että kuka saa istua takapenkillä. Pelkkiä pieniä riitoja, olemme kehittyneet vuosien varrella.

Mitä voitte sanoa 4000. fanille jotka odottavat teitä? Aiotteko tulla Suomeen?

Bill: He todellakin saavat odottaa meitä. Haluaisimme tulla Suomeen, olemme heti kiinnostuneita, kun kuulemme faneista. Meillä on vain niin vähän aikaa ja paljon tekemistä. Heti kun meillä on aikaa, tulemme suomeen.

Odotamme siis, kiitos.

Bill: Kiitos. 

Zimmer 483 haastatelu

Kuinka kauan työskentelitte uuden albuminne Zimmer 483'sen kanssa?

Bill: Sitä on vaikea arvioida. Esiintymisiemme välissä olimme aina studiossa. Kaikkein intensiivisin työaika oli ennen joulua, jolloin albumi saatiin valmiiksi. Se kesti oikeasti pitkään, kunnes laulumme olivat valmiita. Olemme suuri tiimi ja jokaisella on omat ideansa.
Tom: Kesti ikuisuuden saada yksi laulu valmiiksi. Laulun miksaukseenkin meni sitten vielä toinen ikuisuus.
Bill: Annoimme laulujen olla ja saimme hetken rauhaa. Parin päivän päästä kuuntelimme laulut uusiksi ja päätimme, oliko laulu tarpeeksi hyvä albumillemme. Voi myös käydä niin, että jokin pala putoaa pois laulusta.

Miten elitte Studioajassa?

Bill: Asuimme lähellä studiota. Asunto oli aina todella sotkuinen, siitä voimme syyttää vain itseämme (hymyilee). Ei mikään luksusasunto, vaan kolme huonetta, jossa oli 4 sänkyä. Neuvottelimme, missä jokainen saa nukkua. Se, että meillä oli vain yksi vessa, oli suuri ongelma, sillä riitelimme aina, kuka sitä saa milloinkin käyttää. Meillä oli olohuone, jossa oli televisio ja sohva, sekä kaikkialla lojui tölkkejä ja pizzapaketteja. Siivosimme kerran kuussa. En voisi asua siellä koko vuotta.

Miltä näytti tyypillinen päivä?

Gustav: Nukuimme pitkään ja aloitimme joskus neljältä iltapäivällä työt.
Bill: Gustav oli aina aikaisin harjoittelemassa tai käynyt hakemassa sämpylöitä.
Georg: Kun hän istui rumpujensa ääressä, niin silloin me olimme kaikki jo kaatuneet sänkyihimme.
Bill: En ikinä laula ennen kuutta iltapäivällä. Ääneni pitää olla ensin herännyt. Se nukkuu pitkään, aivan kuten minäkin...
Tom: Me odotamme vielä tänäänkin, että Billin ääni lopultakin heräisi (nauraa) !
Bill: Olemme yöihmisiä. Silloin saamme parempia ideoita.
Tom: Yö inspiroi meitä.

Mikä oli parasta tässä ajassa?

Bill: Makeinta oli kuunnella tämä kokemus. Työskentelimme niin kovaa tätä varten, ja sitten saimme lopulta kuunnella mitä olimme saaneet aikaiseksi. Hulluutta!

Miltä näyttää Tokio Hotelin laulu?

Bill: Saimme eniten ideoita matkoiltamme. Minulla oli joko nauhuri, muistiinpanovihko tai tietokone mukanani ja kirjoitin niihin kaiken, miltä minusta tuntui. Jos niitä ei ollut, kirjoitin tuntemukseni kännykkään. Minua on jo monesti ärsyttänyt, jos olen unohtanut jotakin. Sen takia kirjoitan ylös kaiken. Menen Tomin luokse ideoitteni kanssa ja koska en osaa soittaa mitään soitinta, summaan hänellä melodian.
Tom: Se tapahtuu useimmiten matkoilla, keikkabussissa tai hotellihuoneessa; kaikkialla. Minulla on aina akustinen kitara mukana. Sovellamme rummuilla ja bassolla studiossamme. Silloin tulee uusia ideoita ja lisäämme sen lauluun.

Mitä tarvitset laulaaksesi laulun tunteella?

Bill: Se aina riippuu äänestäni. Jollekin energiselle laululle, kuten "Ich brech aus", tarvitsen musiikin korvanappeihini oikein lujalle. Minulla täytyy aina olla se tunne lavalla, jotta voin sen laulun kanssa laulaa oikein voimakkaasti. Balladin kanssa, kuten "Hilf mir fliegen", me pimennämme huoneen, jotta tunnelma laskeutuu paremmin minulle.
Georg: Bill laulaa myös aina välillä alasti (kaikki nauraa) !

Mikä inspiroi teitä teidän lauluissanne?

Tom: Meidän koko elämämme, kun istumme keikkabussissa ja matkustamme kaupungista toiseen.
Bill. Tai joku kertoo sinulle tarinoita. Tai kuten Hilf mir fliegen" laulussa, istuin lentokoneessa ja minulla oli paha olla. Kaikki oli minulle aivan liikaa; siitä sain idean lauluuni.
Tom: Meitä inspiroi myös se, mitä kaverimme ovat kertoneet meille. Ja meillä on myös vielä tavallisiakin ongelmia, jotka häiritsevät meitä, kuten myös muita ihmisiä.

Milloin päätitte teidän albuminne nimen?

Tom: Istuimme kaikki yhdessä ja keskustelimme aiheesta. Idea tuli minulta, mutta päätös sen puolesta oli demokraattinen.
Bill: Oli käsissämme alkaa kutsua albumiamme tällä nimellä. Ensimmäinen kappaleemme uudelle albumille "wir sterben niemals aus", keksittiin Espanjassa, loma-asunnossa, jonka numero oli 483. Halusimme oikeastaan vain viettää kivan loman siellä ja kirjoitella pikkuisen biisejä. Loppujen lopuksi emme saaneetkaan oikein lomailla. Talo oli todella kamala. Silloin ripustimme kaiken, asettelimme instrumentit ja yhtäkkiä se näyttikin siltä kuin olisi kotona.
Tom: Kun palasimme, kaikki sanoivat: "te ette näytä yhtään ruskeilta."
Bill: Me sulkeuduimme sinne ja kirjoittelimme musiikkia.
Tom: Siellä saimme ensimmäisen laulun aikaiseksi ja se oli selvää, että se tulisi albumillemme.

Ketkä saivat kuunnella albumia ennen sen julkaisua?

Bill: Äitini ja parhaat kaverini; äitini jopa itki kerran. Se on ihmeellistä nähdä miten kaikki hänen tunteensa nousivat pintaan musiikin takia. Jos näin tapahtuu, niin se on kaunista.
Georg: Minun perheeni oli myös aivan ihastunut.
Gustav: Olin tuonut CD:n jo kotiin, mutta päätin, että he saavat kuunnella sitä vasta kun se julkaistaan, sillä he aina pistivät minut odottamaan lahjojani jouluna...